26.4.2015

#164 ABC estekilpailut (Paljon kuvia!)

Kuten mainitsin, olin tänään kuvaamassa estekisoja ABC tallilla. Kisat alkoivat klo 10 ja olin siellä siihen aikaan. Kisoissa taisi olla 7 luokkaa, mutta kahta viimeistä en katsonut. Kuvia otin sen sijaan todella paljon, ja ihan hyviä niistä tuli. Kisat olivat maneesissa ja siellä oli aika pimeää joten en saanut otettua siellä kunnon kuvia, mutta verryttely tapahtui ulkokentällä ja siellä sai tosi kivoja kuvia. Välillä kävin ottamassa tarhoilla muista hevosista kuvia. Tässä tulee jonkin verran kuvia.

Kaikki kuvat ovat minun ottamia, ja saat kopioida ne, JOS olet itse kuvassa.Jos kopioit kuvan, olethan kiltti ja sanot minulle siitä ja jos julkaiset kuvan jossain, laitatko että (c) Emmi Erkkilä. Kiitos.


























Mitä tykkäsitte? Oliko onnistuneita kuvia? Kommentoikaa ihmeessä, moikka!

♥: Emmi


25.4.2015

#163 Alman kanssa esteitä

Morjens taas! Nyt on taas ratsastusaiheista postausta luvassa. Olin siis tänään estevalmennuksessa Almalla, ja kaverini Iitu oli myös ja meni Tompalla.

Niin sanottu "valmentaja" tuli Saksasta Suomeen joten pystyi pitäämään estevalmennuksen meille. No lähdettiin äidin kanssa tallille 12:30 ja tallilla olimme noin 13:00. Siellä olikin jo Iitu ja Salla odottamassa. Mentiin talliin ja Iitu haki ensin Tompan tarhasta, Alma oli sisällä, koska tallilla oli menossa viikonloppuleiri.

Alettiin hoitamaan poneja käytävällä. Almalla tulee joskus sellaisia "tammahetkiä" että se on ihan sekaisin kun on ruunia ympärillä ja se pissaa käytävälle :D No siinä Iitun kanssa hoidettiin ponit ja laitettiin suojat jalkaan. Sitten mentiin välissä kantamaan maneesissa tolppia ja puomeja. Sitten menimme takaisin laittamaan poneille kamppeet niskaan ja mentiin jo maneesiin.

Opettaja tuli vähän ajan päästä ja alkoi rakentamaan esteitä Sallan kanssa. Siinä Iitun kanssa käveltiin ja noustiin hetkeksi pois selästä ja mentiin auttamaan opettajaa esteiden teossa että saataisiin tunti käyntiin. Esteet oli pystyssä ja sitten takaisin selkään.

Aloitettiin kevyessä ravissa voltteja ja ympyröitä. Jos meni ympyrälle, mentiin yhden puomin yli. Sitten alettiin ottamaan käyntiin siirtymisiä ja takaisin raviin siirtymistä. Se meni hyvin, Alma oli hyvin kuulolla ja oli tosi kiva ratsastaa.



Sitten alettiin laukkailemaan ja mentiin voltilla kavaletin yli. Siinäkin Alma kuunteli hyvin, mutta oli ehkä hieman laiska. Sitten alettiin tulla jumppasarjaa, ja sitä lähestyttiin C kirjaimesta ja siinä oli ensin puomi,ristikko ja sitten okseri. Sekin meni hyvin vaikka Alma meinasi tunkea ulospäin. 




Kädet sillä mallilla, että lähden lentoon :D

Sitten tehtiin C kirjaimesta voltti, jossa mentiin puomin yli ja sitten jatkettiin jumppasarjalle. Sitten tehtiiin A kirjaimesta voltti jossa oli kavaletti. Siitä jatkettiin sarjalle, jossa oli kaksi pystyä. Sitten vielä C kirjaimeen voltti. Se meni hyvin, mutta Alma meinasi olla jumppasarjalla hieman laiska.

En tarkalleen muista, että mitä ratoja tultiin mutta yhdessä vaiheessa tultiin pelkkää kahta sarjaa.



Tää kuva on jotenkin hassu :D

Loppua kohti opettaja sanoi, että meillä oli vähän laukanvaihdoissa ongelmaa, että hevonen ei vaihtanut laukkaa suunnanmuutoksissa, joten Iitun kanssa tultiin yksi tehtävä vielä. Siinä ensin tultiin ensin jumppasarja, jonka jälkeen C kirjaimesta pieni pysty ja siitä piti saada hevonen ohjattua keltaiselle pystylle, joka tuossa edellisessä kuvassa näkyy. Sitten kaarrettiin A kirjaimesta toiselle pienelle pystylle ja jatkettiin siitä siniselle pystylle. Se oli kiva, koska se oli vähän haastava kun piti saada hevonen suoraksi. Noiden kahden pystyn välissä Alma meinasi aina vähän innostua, joten opettaja neuvoi että istun välissä alas ja annan kunnon pidätteitä ja nousen seuraavalla esteellä taas mukaan.



Laitoin tämänkin kuvan vaikka tää on tärähtänyt, mutta tässä oli se viimeinen tehtävä, jossa hevonen suoristettiin pystylle.

Opettaja antoi palautteena, että katse pitää muistaa pitää ylhäällä ja antaa puolipidätteitä jos hevonen menee liian lujaa ja sanoi että hyvin meni. Olin itse todella tyytyväinen tuntiin ja tietenkin Almaan! Huomenna menen kuvaamaan estekisoja, joten katsotaan tuleeko siitä postausta. 

Mitä tykkäsitte tästä? Kommentoikaa, moikka! 

♥: Emmi




22.4.2015

#162 Tähtiä kerrakseen

Heippa. Nyt tulee toinenkin postaus, mutta toivottavasti se ei haittaa. Eli siis kuten sanoin, olin tänään Ronjalla. Menin sinne joskus 16:30 ja Ronja lähti melkein heti ratsastamaan Krissellä, kun se harjoitteli koulukisoihin koulurataa. Kuvailin Ronjaa.

Ronja lähti hakemaan Krisseä tarhasta, joten otin samalla Tähden ja aloin hoitamaan sitä. En muuten muista millon Tähestä on tullut juttua, on siitä jo aika paljon aikaa!

No siinä rauhallisesti harjailin Tähteä ja Ronja lähti jo verryttelemään. Kun olin harjannut Tähen, menin kentälle kuvaamaan Ronjaa.


Mummeli ♥

Ronjan ratsastuksen jälkeen Ronja hoiti Krissen ja vei sen tarhaan ja otti samalla Kessin mukaan. Sitten Ronja harjasi Kessin ja otin niistä kuvia. Koitettiin saada Kessin korvat hörölle videolla, jossa kuuluu hevosen hirnuntaa, mutta ei onnistunut.

Sitten kun olin ottanut Ronjasta ja Kessistä kuvia, niin Ronja otti vuorostaan musta ja Tähdestä kuvia. Tähti oli ihan sekaisin kun kuuli sen hirnunnan, mutta hyvä vaan että saatiin hyviä kuvia :D



Kun oltiin otettu kuvat, Ronjan äiti otti Tähdeltä etujalan kengät pois ja laitoin loimen ponille ja vein sen tarhaan. 

Sitten mentiin Ronjan kanssa sisälle, eikä tehty mitään ihmeellistä, katsottiin salkkareita.





Mitä toi tyttö selittää, kun oon nätisti tässä kuvassa? :D 

Mikä oli teidän lempparikuva? Kommentoikaa, moikka taas!

♥: Emmi


#161 Ratsastustunti

Moi. Ajattelin tulla kertomaan teille eilisestä ratsastustunnista, joten kerronpas teille siitä.

Lähdettiin äitin kanssa ajamaan tallille vähän ennen 17:00 ja kun oltiin perillä menin katsomaan tuntilistaa kenellä menin. Listassa luki Alma! Jes ♥ No Alma oli tunnilla, joten mentiin äitin kanssa yläkertaan kakkukahveille, kun talli on palkittu vuoden 2014 parhaaksi talliksi!

Kun oltiin kahviteltu, menin ottamaan kuvia ulos hetkeksi, mutta en kerennyt napata kuin pari kuvaa, koska kello oli jo paljon.

Sitten menin vaihtamaan kamppeet päälle ja sain kuulla että me hypätään tunnilla. Hyvä, mulla oli mun mielestä paras esteponi! Otin Alman harjapakista suojat mukaan että laitan ne maneesissa jalkaan sille.


Hyppäsin Alman selkään ja melkeinpä heti alettiin tulla käynnissä tehtävää. Käännyttiin H kirjaimesta ja käveltiin vähän matkaa ja siinä oli sitten estetolpat ja niiden keskellä kolme puomia jonossa. Sen jälkeen suoristettiin hevonen ja kaarrettiin oikealle ja tultiin toiset kolme puomia ja jatkettiin suoraan uralle.

Se meni hyvin, mutta välillä Alma meinasi turhaa kiirehtiä, ja koitti venyttää askelta paljon. Mutta siinä sain taivutettua ihan hyvin Almaa ja se oli hyvin kuulolla.

Vähän ajan päästä siirryttiin raviin ja tehtiin samaa tehtävää. Pieni lisäys oli, että jokaiseen kulmaan voi tehdä voltin. Alma tuli hyvin puomit ravissa, vaikka välillä meinasi kiirehtiä. Opettaja kehui, kun olin löytänyt kivan tahdin.


Käveltiin hetki uralla pitkillä ohjilla, kun ope laittoi puomit ristikoiksi. Isoa ei siis tultu. Sitten tultiin yksitellen ristikoille ja muut käveli uralta. Tulin toisena Almalla. Nostin ravin lyhyellä sivulla ja käännyin H kirjaimesta ristikkoa kohti. Alma ei kuunnellut ihan kunnolla pidätteitä ja meinasi mennä vähän kovaa joten esteen jälkeen se oikoi sen verran että en saannut käännettyä seuraavalle ristikolle.

No, käänsin uudestaan Alman ja sitten se meni hyvin. Taisin tulla kolme kertaa ne esteet ja ihan hyvin se meni. Kun kaikki oli tullut ristikot, käveltiin loppukäynnit. Jäi ihan kiva fiilis, mutta tuntui että ne esteet meni jotenkin hassusti :D No onneksi olen menossa lauantaina estevalmennukseen Almalla, joten katsotaan sitten.


Kommentoikaa tykkäsittekö, moikka!

♥: Emmi



19.4.2015

#160 Estetreeniä

Heippa. Tänään olin pitkästä aikaa ratsastamassa Ronjalla, kun sen äiti piti mulle estetunnin. Menin Anskulla.

Mentiin äitin kanssa Ronjalle puoli kuudeksi ja Ronja meni hakemaan Anskun tarhasta. Laitettiin se kiinni ja aloin harjailemaan sitä. Siinä menikin aika kauan, koska Ansku oli tosi likainen! Harjauksen jälkeen laitoin suojat jalkoihin ja varusteet päälle.

Sen jälkeen menin kentällä selkään ja lähin kävelemään, kun joku pikkutyttö ratsasti siinä vähän aikaa. Tein siinä ympyröitä ja voltteja ja vähän ajan päästä aloin ravailemaan.



Aluksi tultiin ristikkoa. Ansku tuli tosi hyvin ja se oli hyvin kuulolla. Sitten tultiin keltaista pystyä ja ristikkoa.

Ansku kielsi yhdesti pystyllä koska en ratsastanut sitä eteenpäin kunnolla. Se kuitenkin tuli kiellon jälkeen yli hyvin.



Missä mun jalka? Huomaatteko pienen eron tuossa ekassa hyppykuvassa mun istunnasta? Se on mun mielestä parempi kun yleensä kuvista näkee että hypyissä olen niinku pystyssä oleva tolppa. Kyllä tuokin vähän sitä muistuttaa, mutta kuitenkin on paremman näköinen.

Sitten tultiin sinistä pystyä ja jatkettiin siitä punaiselle pystylle. Se meni hyvin ja Ansku totteli hyvin.





Loppua kohti tehtiin ensin pääty-ympyrä sitten tultiin sininen pysty, siitä pääty-ympyrä ja punainen pysty, sitten pääty-ympyrä ja keltainen pysty ja siitä vielä sininen pysty. Siinä meni hyvin ja tietkin onnistu mutta Ansku meinasi kuumua keltaisen pystyn jälkeen joten siinä piti vähän rauhoitella sitä.











Kaikki kuvat (c) Ronja

Sitten otin loppuravit ja käynnit ja hyppäsin selästä, otin varusteet pois ja heppa tarhaan. Olin itse tyytyväinen tuntiin :) Mitä tykkäsitte? Oliko liikaa kuvia? Keskiviikkona menen Ronjalle, joten katsotaan tuleeko jotain postausta. Moikka!

♥: Emmi