30.6.2016

285. Orivarsa kameran takana

Moi! Pahoittelut kun ei ole tullut mitään postauksia pitkään aikaan, mutta syy on se että olen nyt kaksi viikkoa töissä aamusta iltaan, joten en ole kerennyt istua tietokoneen ääreen ollenkaan kuin vasta nyt. En ole myöskään käynyt ratsastamassa, johtuen siitä että työt loppuu siihen aikaan kun ratsastustunti alkaa.

Vielä ensi viikon olen töissä ja sitten pääsen myös ratsastamaan ja tekemään varmaan postausta talliltakin, vaikka melkein loppu kesäloma on buukattu täyteen, tosin pari asiaa hevosaiheisena. Nyt ajattelin laittaa tähän postaukseen kuvia kesäkuun alussa syntyneestä orivarsasta Ylirannalla! Mielipidepostauksen teko on viivästynyt, koska en ole saanut mitään ideaa, joten edelleen toivon teiltä niitä.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

Löytyikö suosikkikuvaa?

21.6.2016

284. Väistöjä uudella hevosella

Moi! Pitkästä aikaa tulisi tuntipostausta kun niitä ei ole hetkeen tullut ja pari kuvaakin on mukana, joten mukavampi kertoa tunnista, mutta nyt itse tuntiin. Lähdettiin tallille noin viiden aikaan ja oltiin siellä ennen puoli kuutta. Menin katsomaan tuntilistaa ja listassa luki Garsu! Garsu on siis iso valkoinen oldenburg tamma, jonka tallinomistajan tyttö omistaa. Kyllä olin hämilläni kun pääsin ensimmäistä kertaa Garsulla ratsastamaan, joka näyttää aika hienolta, kun muut sillä ratsastaa.

Heppa oli yksityishevosten tallissa, joten menin sinne ja aloin heti harjaamaan heppaa. Ei ollut hirveä kiire, joten harjailin rauhassa Garsun ja hain varusteet valmiiksi karsinan eteen. Vaihdoin myös satulaan toiset jalustimet ennen kuin menin varustamaan Garsua. Kun olin saanut hevosen valmiiksi, laitoin omat varusteet päälle ja odotin hetken, ennen kuin lähdin kentän vierelle odottamaan.


Kentällä nousin selkään, kiristin satulavyön ja laitoin jalustimet. Sitten lähdin kävelemään uralle ja aika nopeaa kerättiin ohjat käsiin ja alettiin tekemään ympyröitä. Hetken aikaa tehtiin käynnissä töitä ja sitten siirryttiin kevyeeseen raviin. Alusta alkaen Garsua sai rauhoitella menemään rauhallisempaa ravia ja munkin piti istua ihan kunnollas syvälle satulaan. Kuitenkin sain Garsun mukavaan rauhalliseen tahtiin, jossa sitä oli helppo ratsastaa. Sitten siirryttiin käyntiin ja vaihdettiin suunta. 

Suunnan muutoksen jälkeen jatkettiin ravissa ympyröitä ja taas sai vähän pidätellä. Sain Garsun hyvään tahtiin ympyrällä ja menin uralle, kunnes se vähän innostui. Siinä sitten Garsu laukkasi ja koitin sitä pysäyttää, ei kyllä voltit eikä mitkään auttanut, Garsu vain tyytyväisenä pärski ja päästeli menemään :D Lopulta sain sen laukkailujen jälkeen toisen hevosen perään ja se suostui pysähtymään.


Vähän aikaa sitten tein voltillä töitä, välillä siirryin raviin ja käyntiin, siinä vaiheessa siirtymät olivat hyviä. Sitten alettiin tekemään väistöjä lyhyen sivun keskeltä uralle päin. Garsulla onnistuikin väistöt aika hyvin, mutta välillä se meinasi mennä mutkalle, joten korjasin sitä eteenpäin ja tein väistöt uudelleen. Garsu kulki aina hetkittäin kivasti muodossa ja sitä oli kyllä mukava ratsastaa.


Toisessakin suunnassa Garsu teki väistöt hyvin ja se kuunteli apuja. Sitten kun oltiin tehty väistöt, annettiin pitkät ohjat. Garsu oli kyllä mukava heppa, vaikka ehkä vähän vaativa hevonen mulle, mutta se on hyvä että pääsee menemään erilaisilla hevosilla ja Garsu oli kyllä tosi ihana! Tunnin jälkeen vein hepan talliin, vein varusteet pois ja harjasin Garsun. Sitten lähdinkin kotiin.

Kuva vähän sumea, mutta ei haittaa!

Olen ajatellut tehdä mielipidepostauksen, joten tarvisin aiheita, mistä sen voisin tehdä. Joten laittakaa kommentteihin aiheita, mistä sen voisin tehdä ja kertokaa mitä tykkäsitte tästä postauksesta. Moikka!






17.6.2016

283. Minkälainen blogini on mielestäsi?

Viime aikoina postauksiin ei ole tullut paljon kommentteja, pari lukijaa ovat vain kommentoineet. Toivoisin että postauksiin kommentoitaisiin enemmän, että voisin niiden perusteella tehdä erilaisia postauksia ja haluaisin myös tietää, mitä blogissa on hyvää ja mitä pitäisi parantaa.

Olisi mukava, jos mahdollisimman moni kommentoisi ja vastaisi tämän postauksen alle: Miksi luet blogiani? Mitä blogissani on hyvää? Onko blogissa parannettavaa? Onko esittelysivut hyvät? Mihin kaipaat parannusta? Toivon myös jatkossa, että mahdollisimman moni kommentoisi postauksiini ja kertoisi vaikka samalla minkälaisia postauksia haluatte!


13.6.2016

282. 1-Tason estekisat 11.6.2016

Moi! Pahoitteluni kun nyt kesäkuun alkuun ei ole tullut postauksia, kun on riittänyt aika paljon puuhaa mutta nyt olen taas täällä kirjoittamassa viikonlopun estekisoista. Tosiaan Ylirannalla oli viime viikon lauantaina 1-tason estekilpailut ja ilmoittauduin 50cm luokkaan. Halusin mennä vielä tuollaisen aika pienen luokan, koska en ole päässyt ihan kunnolla harjoittelemaan esteitä ja seuraava luokka olisikin ollut jo 70cm. Mutta siis kisat olivat iltakisat ja ei ollut aamullakaan mitään kiirettä.

Aamulla putsasin varusteeni ja laitoin kisavaatteet valmiiksi. Tallilla piti olla klo 14 ja lähdettiinkin puoli kahden aikaan ajelemaan tallille. Tallille päästyä vein varusteet talliin ja menin auttamaan varusteiden putsauksessa. Menin siis Almalla kisoissa (jes!)  ja valitsin myös satulahuovan, tosin en valkoista kuin aina. Mentiin kentälle rakentamaan rata ja alkoikin sopivasti satamaan vettä. Märkänä hain Alman sisälle joka oli myös ihan litimärkä ja vein sen talliin ja pistin loimen päälle, että se kuivuisi nopeammin.

Postauksen kuvat © Salla Aalto, Emma Hand ja Iida Ruonala

Aloin hoitamaan ponia hyvissä ajoin puhtaaksi ja pistin kamppeet päälle ja lähdinkin kävelemään ulos. Ensimmäisen luokan verryttely oli käynnissä joten menin kävelemään maastoesteradalle, ennen kuin menin maneesiin. Maneesissa aloin ravailemaan ja tekemään ympyröitä. Sinne oli tullut uusi pohja ja oli jotenkin todella vaikea ratsastaa, kun poni meinasi koko ajan kompastua. Alma meinasi olla vähän laiskakin, joten sitä sai käskeä eteenpäin. Otin pari hyppyä ja menin ulos vielä kävelemään.



Sitten alkoikin 50cm radankävely ja annoin Alman Sallalle. Rata olikin tosi helppo, kahdeksan estettä ja ratapiirrustus oli tullut jo aikaisemmin, joten osasin sen ulkoa. Katselin vähän paikkoja ja mittasin välejä. Sitten hyppäsinkin ponin selkään ja menin vielä verryttelemään. Tulin kerran okserin ja pystyn, joista Alma meni kiltisti yli. Jätinkin hypyt siihen, kun aikaisemmin tein jo parit hypyt. Sitten lähdin odottamaan omaa vuoroan.

Radalle mentäessä nostin laukan ja tervehdin tuomaria. Almaa vähän pelotti esteiden vieressä olevat kukat ja väisteli niitä aika paljon, mutta ohi meni niistä kuitenkin. Radalle tuli pari hassua hyppyä ja tempo puuttui, mutta puhdas rata tuli ja olen kyllä todella tyytyväinen poniin, kun ylitti kaikki esteet kuskin virheistä huolimatta! Luokan jälkeen oli palkintojenjako ja punavalkoinen ruusuke lähti kotiin ♥ Loppuilta meni talkootehtävissä ja kisojen päätettyä purettiin rata.











Mitä tykkäsitte pitkästä aikaa kisapostauksesta?






3.6.2016

281. Kesäponi Jönssi

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

Löytyikö suosikkikuvaa?

1.6.2016

280. Leikkituntia ja kahlausta

1. 

Heippa! Enää pari päivää koulua jäljellä ja sitten alkaa kauan odotettu kesäloma! Eilen pääsin koulusta aikaisin, joten lähdin tallille jo hyvissä ajoin. Tallille päästyä menin käymään yläkerrassa, jossa ope teki parhaillaan listoja ja kertoi että menen Almalla! Suunniteltiin, että mentäisiin kentällä koulua, mutta oli niiiin kuuma, että päädyttiin leikkituntiin ja tunnin lopuksi maastoesteradalle kahlaukseen. Mulla oli sen verran paljon aikaa, että lähdin hakemaan hevosia laitumelta ja sitten menin vaihtamaan puhtaita huopia. Hain Alman sisälle ja napsasin pari kuvaa siitä. 

2.

3.

Alma meni ensimmäiselle tunnille, joten lähdettiin Iitun ja Sallan kanssa käyttämään Jönssiä vihreällä. Jonkin aikaa syöteltiin ponia ja lähdettiin takaisin tallille. Menin laittamaan omat varusteet päälle ja toisen tunnin loputtua menin maneesiin. Maneesissa otin Almalta satulan pois ja nousin selkään. Käveltiin hetki maneesissa ja siirryttiin kentälle, kun se oli juuri saatu kasteltua.


























Kentällä leikittiin vähän kaikenlaisia leikkejä, esim. raippahippaa, hevosenvaihtohippaa ja peiliä. Kun tuntia oli kulunut jonkin verran, lähdettiin maastoesteradalle. Mentiin ensin kahluualtaasta käynnissä jonossa ja pidin Alman koko ajan liikkeessä, ettei se ala piehtaroida. Toukokuun alussa mulla oli estekurssi jossa menin Almalla ja käytiin kurssin loputtua kahlaamassa ja Alma alkoi piehtaroimaan varusteet päällä ja mulla oli saappaat ja kaikki varusteet litimärkänä :D

Kaikki ratsastuskuvat © Sanni Alaraasakka

7.

8.

Ravailtiin vuorotellen vedessä ja Alma oli kyllä innoissaan ja selvästi tykkäsi siitä. Melkein lopputunti menikin kahlailemassa ja vielä mentiin hetkeksi kentälle tekemään ympyröitä. Sitten tunti loppui ja vietiin ponit talliin. Harjasin Alman ja annoin ponille leivän. Nyt loppuun laitan kuvia kahlailusta.
Huomenna olisi tarkoitus lähtä vähän pidemmälle reisulle uittamaan hevosia ja luultavasti pääsen uittamaan Almaa!

9.

10.

11.

12.

13.

Mikä oli teidän lempikuva? Oletteko te uittaneet jo heppoja?