6.4.2016

268. Sulkutaivutuksia Stokkiksella

Eilen mulla olikin ratsastustunti taas, joten ajattelin kertoa siitä teille. Mulla oli tunnilla kuvaaja, mutta hienosti olin unohtanut muistikortin, joten yhtään kuvaa ei tullut... No, ensi viikollakin pitäisi olla kuvaaja, joten jos silloin uusilla ratsastuskuvilla! Mutta pidemmittä puheitta alan kertomaan tunnista.

Lähdettiin tallille tavalliseen aikaan, 16:50 ja oltiin siellä 17:20. Menin katsomaan tuntilistaa ja meninkin pitkästä aikaa Stokkiksella! En ollenkaan arvannut, että menisin Stokkiksella, joten olikin kivaa vaihtelua. Stokkis ei ollut tunnilla, menin harjaamaan sitä. Kun sain hepan kokonaan harjattua, hain varusteet ja kävin laittamaan Stokkista valmiiksi. Sain varustettua Stokkiksen hyvin, ainoastaan äidin piti nostaa satula selkään, kun näin pitkänä ihmisenä en sitä sinne saa :D Kun heppa oli valmis, menin laittamaan omat kamppeet päälle.



Maneesissa nousin selkään, kiristin vyön ja laitoin jalkkarit. Sitten lähdin uralle kävelemään. Tunnin aiheena oli sulkutaivutukset ja alettiin melkeinpä heti harjoittelemaan niitä. Käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja tehtiin halkaisijan alkuun voltit. Keskihalkaisijan lopussa käännyttiin uralle ja käveltiin ensimmäisen kirjaimen kohdalle, josta lähdettiin väistöllä keskihalkaisijan "keskikohtaa". Alkuun en saanut kovin hyvin Stokkista astumaan ristiin, mutta kun käytin enemmän pohjetta, se onnistui.

Sulkutaivutus meinasi olla vähän hankala, mutta kyllä sekin löytyi ihan hyvin. Stokkis meinasi olla ihme kyllä vähän laiska käynnissä, joten sitä sai käskeä eteenpäin. Lopetettiin sulkutaivutukset ja siirryttiin raviin. Ravissa tehtiin pääty-ympyröitä. Sain pidettyä Stokkiksen rauhallisessa tahdissa ja se ei lähtenyt nopeaa tahtia eteenpäin, kuinka sillä yleensä on tapana. Ympyrällä sain ihan hyvin taivutettua ja heppa pysyi hyvin kuulolla. 


Sitten vaihdettiin ravissa suuntaa ja jatkettiin sulkutaivutuksia ravissa. Alkuun en oikein saanut pidettyä Stokkista koossa, enkä saanut taivutusta oikeaan suuntaan, mutta kun käytin pidätteitä, sain pari hyvää pätkää väistössäkin. Stokkis oli tosi rauhallinen eikä se kiirehtinyt  turhaan. Hetken päästä jatkettiin ravissa ympyröitä ja silloin jäi veto päälle, ja Stokkiksella vauhtikin suureni.

Sain sen kuitenkin ihan rauhallisena pidettyä ja seuraavana laukattiin. Laukkasin ympyrällä ja Stokkis kuunteli tosi hyvin ja pyöritti hyvin laukkaa. Sitten laukkailujen jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja tehtiin vielä hetki ympyröitä ennen loppukäyntejä. Tunti meni kokonaisuudessaan ihan kivasti, vaikka lopussa meinasi veto vähän jäädäkin päälle. Tunnin loputtua harjasin Stokkiksen ja nakkasin sille loimen päälle sitten lähdin kotiin.


Kertokaa minkälaisia postauksia haluaisitte! 


2 kommenttia: