16.1.2016

#251 Pitkästä aikaa tallilla

Moi! Blogi on ollut melkeinpä kaksi viikkoa ilman postauksia, syynä ei motivaatiota. Ei ole kerennyt eikä jaksanut asettua koneen ääreen, koulukin alkoi pyörimään viikko sitten. Mutta kuitenkin olen täällä nyt kirjoittelemassa teille! Tästäkin postauksesta voi tulla vähän lyhyt, mutta toivottavasti ei haittaa.

Tänään olin tallilla hoitamassa Simonaa. En ollutkaan käynyt tallilla kahteen viikkoon ja olikin mukava päästä tallille pitkästä aikaa. Menin sinne noin 11:00. Heti ensimmäisenä menin talliin, Simona olikin jo karsinassa satula selässä.



Simona meni talutusratsastukseen, joten laitoin suitset ponille, otin riimunarun mukaan ja lähdin maneesiin. Siellä Simonalle olikin ratsastaja, autoin sen selkään ja lähdettiin kävelemään. Ei tehty mitään erikoista, tehtiin käynnissä ja vähän ravissa ympyröitä. 

Sitten meninkin viemään Simonan takaisin talliin ja riisuin ponilta varusteet pois. Harjasin ponin hyvin ja menin katsomaan toista tuntia. Klo 14:00 alkoi toinen talutustunti, joten menin seuraavan ratsastajan kanssa harjaamaan Simonaa hyvissä ajoin.



Kun oltiin Simona harjattu, vietiin se takaisin karsinaan ja menimme katsomaan tuntia. Jonkun ajan päästä menin auttamaan parin hevosen laitossa, ennen kuin aloin laittamaan Simonaa. Kun Simona oli valmis, lähdettiin maneesiin. 

Maneesissa talutin Aabraa, kun sitä ei niinkään ole helppo taluttaa, kun sillä on niin paljon virtaa ja se ei meinaa pysyä paikoillaan. No talutin Aabraa tunnilla, tosin vaihdettiin taluttajaa, kun mun piti lähtä tallilta vähän aikaisemmin.

Pallo ♥


Mitä tykkäsitte? Postaustahti voi vaihdella, koska koulukin alkoi, mutta koitan kuitenkin kirjoitella parhaani mukaan. Kertokaa, minkälaisia postauksia haluaisitte, moikka!



12 kommenttia:

  1. Käytkö enää Ylirannalla?

    VastaaPoista
  2. ois kiva lukee ratsastustunti postauksia :)

    VastaaPoista
  3. Käytkö joka viikko tunnilla?

    VastaaPoista
  4. Ihana ponin pallukka, voi hyvänen aika! se näyttää ihan kantavalta ^ ^ Olisi kiva jos saisit ratsastustunnilta kuvia tai videota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on! Taitaa tosin kantaa ruokaa eniten mahassa :D

      Poista
  5. Haha, Simona on vähän läskipallo X) Aina Sarillakin nauretiin kun muuten niin siro poni omistaa tuollaisen mahan:D

    VastaaPoista
  6. Voisi olla pitempi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen huomannut itsekin että näistä ei oikein saa kattavaa :/

      Poista