4.2.2015

#153 Talleilua

Moikka. Nyt tulee taas hevosiin liittyvä postaus. Tuntuu tää kirjottaminen taas helpolta, kun on aihetta mistä kertoa. Tää postaus tulee tosin pari päivää myöhässä, koska olen odottanut ratsastuskuvia mitä en ole vielä saanut, mutta päätin tehdä kuitenkin tämän postauksen.

Eli siis Lauantaina oli tallipäivä, koska oli heppakerho. Kuitenkin jäin tallille koko päiväksi. Menin tallille vähän ennen 12 ja menin suoraan yläkertaan. Käytiin heppakerhossa monia juttuja, esim mistä tunnistaa sairaan hevosen, mitä lääkkeitä hevosilla on, miten kylmätään hevosen jalat ja miten tehdään hevoselle nutturat.

Kun heppakerho loppui, jäin tallille Selinan ja Sallan kanssa. Otettiin siinä kuvia hevosista ja mentiin syömään eväitä. Kun Selina lähti, mentiin Sallan kanssa talliin ja mentiin hoitamaan Lassia, mun hoitohevosta ♥





Kun oltiin hoidettu Lassi, vietiin se tarhaan ja mentiin katsomaan joidenkin tuntia. Sen jälkeen varustettiin Aino, kun tallinomistaja meni ajamaan sillä. Harjattiin ja varustettiin se. Sitten saatiin Sallan kanssa mennä ratsastamaan ilmaisella Rosannilla ja Airotilla, koska ne tarvitsee paljon liikuntaa, kun ne eivät ole tuntikäytössä. Menin Rosannilla ja Salla Airotilla. Rosanni on suomenhevonen ja en ole sillä koskaaan aiemmin mennyt, joten jännitti aika kovasti.

Kuitenkin ratsastaminen meni hyvin ja lopuksi vaihettiin hevosia. Airotti oli todella hankala saada liikkumaan koska se oli niin laiska. No sitten vietiin hevoset talliin ja harjattiin ne. Sen jälkeen Salla lähti ja lähdin hakemaan hevosia sisälle. Mua tultiin hakemaan klo 19:00. Tuosta lauantain ratsastuksesta teen erillisen postauksen, kun en ole saanut niitä kuvia vielä, joten kun saan ne niin se tulee.


Siru


Hanna


Aino


Minä ja Aino


Ella-varsa ♥

Mitä tykkäsitte? Kommentoikaa, moikka!

♥: Emmi






6 kommenttia: